Hybridi-intertekstuaalisuus käsitteellisenä lähtökohtana ja tuloksena musiikin esittäjän tutkimuspolusta
Neoklassisten piirteiden jäljittäminen Igor Stravinskyn teoksessa Piano-Rag-Music (1919)
Abstrakti
Artikkeli käsittelee ranskalaisen neoklassismin erityispiirteitä ja soittamiskokemukseen perustuvaa tapaani tutkia musiikin intertekstuaalisia suhteita. Kutsun näkökulmaani keholliseksi intertekstuaalisuudeksi, jossa tutkimuksen lähtökohtana ei ole niinkään nuottitekstistä nouseva informaatio, vaan soittamisesta kumpuavan kokemuksen analysoiminen ja sen uudelleenkäsitteellistäminen. Hybridi-intertekstuaalisuus on yksi neljästä tunnistamastani intertekstuaalisuuden tyypistä, joissa klassiseksi luokiteltu musiikki omaksui tietoisesti vaikutteita klassisen musiikin ulkoisista tyyleistä, kuten populaarimusiikista, jazzista ja eksotismista. Hybridi-intertekstuaalisuus on yhteydessä Jean Cocteaun arkipäivän musiikin käsitteeseen, joka esiintyy eri muodoissa Cocteaun ranskalaisen modernismin manifestissa, Le Coq et l’Arlequin (1918).
Ranskalaista neoklassismia, intertekstuaalisuutta ja esittäjän tutkimustapaa koskevat tutkimustavoitteet tiivistyvät artikkelissani Igor Stravinskyn soolopianoteokseen Piano-Rag-Music (1919), jonka esitykseen on artikkelissa videolinkki. Video toimii tutkimuksellisten havaintojeni näyttämisen välineenä ja suuntaa vastaanottajan huomion esitykseen. Näyttämisen käsite esiintyy Ludwig Wittgensteinin teoksessa Tractatus-Logico- Philosophicus (1922) ja kytkeytyy tutkimuksessani soittamalla havainnollistamiseen ja musiikillisen kommunikoinnin intersubjektiivisuuteen. Soittamiskokemuksen perusteella syntyneet havaintoni ranskalaisesta neoklassismista ja intertekstuaaalisuudesta kytkeytyvät artikkelissa myös Theodor W. Adornon kriittisiin huomioihin Stravinskyn neoklassismista ja jazz-musiikista (1936; 1949; 1963). Muilta osin artikkelini teoreettinen tausta perustuu Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiaa (1949) ja Julia Kristevan intertekstuaalisuutta (1967) käsitteleville teorioille.
Tutkimukseni asettuu fenomenologisen musiikintutkimuksen alueelle, jossa sille on ominaista monialaisuus, interdisiplinaarisuus ja pyrkimys intersubjektiivisuuteen. Ranskalaista neoklassismia koskevat tutkimustulokseni tiivistyvät hybridi-intertekstuaalisuuteen, jonka esteettisiksi avainkäsitteiksi ja esittämisen lähtökohdiksi muodostuvat esimerkiksi vastakkaisten tyylilajien yhtäaikainen hallinta teoksen sisällä; emotionaalinen etäisyys; esityksen suunnitelmallisuus ja älyllisyys; rytmin ja melodisen linjan hallitsevuus sekä teknisen hallinnan (yli)korostuminen.
