Musiikintutkimuksellisia kohtaamisia

Kirjoittajat

  • Meri Kytö
  • Lasse Lehtonen
  • Tuire Ranta-Meyer

Abstrakti

Keväällä, suomalaisuuden päivänä 12. toukokuuta, oppialamme, sen parissa toimivat tutkijat ja opettajat sekä muut sivistysyliopiston puolestapuhujat saivat kuulla suurenmoisen uutisen. Koneen Säätiö lahjoitti viidelle yliopistolle yhteensä 4,5 miljoonaa euroa vahvistamaan taiteiden tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen asemaa. Erilaisten keskusteluiden ja yhteydenottojen perusteella säätiö oli havainnut, että korkeakoulupoliittisissa uudistuksissa, strategioiden kirkastamisissa ja yliopistojen profilointiin liittyvissä ratkaisuissa taiteen tutkimus oli jätetty sivuraiteelle. Sillä on kuitenkin hyvin ansiokkaat perinteet, laadukkaat tulokset ja tärkeä paikkansa osana humanististen alojen kirjoa. Säätiön johtajan Ulla Tuomarlan mukaan ”humanistisen tiedekunnan vetovoimaisuus perustuu juuri oppialojen tarjonnan monipuolisuudelle ja rikkaudelle” (Koneen Säätiö 2022). 

Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

2022-06-10

Viittaaminen

Kytö, M., Lehtonen, L., & Ranta-Meyer, T. (2022). Musiikintutkimuksellisia kohtaamisia . Musiikki, 52(2). https://doi.org/10.51816/musiikki.119951