Älyllistä uteliaisuutta, sosiaalista aktivismia ja ääntä äänistä — Pirkko Moisalan haastattelu

Författare

  • Milla Tiainen
  • Taru Leppänen

Abstract

Emeritaprofessori Pirkko Moisalan tutkijanura on ollut poikkeuksellisen monipuolinen ja suomalaiseen musiikintutkimukseen moninaisesti vaikuttava. Hän on tehnyt pitkäjänteistä kenttätutkimusta ulkoeurooppalaisissa musiikkikulttuureissa, erityisesti Nepalin gurungien parissa, ja toisaalta hän on tutkinut myös muun muassa eurooppalaista taidemusiikkikulttuuria. Tutkimuksissaan Moisala on soveltanut ja kehittänyt niin kognitiivisia, kulttuurisia, sukupuolentutkimuksellisia kuin prosessifilosofisia näkökulmia. Hänelle myönnettiin tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha musiikillista yhteisöllisyyttä käsittelevän kirjan kirjoittamiseen. Tässä haastattelussa keskustelemme Moisalan kanssa hänen urastaan ja tutkimustoiminnastaan, musiikintutkimuksen muutoksista ajan kuluessa sekä alan tulevaisuudesta.

Referera så här

Tiainen, M., & Leppänen, T. (2020). Älyllistä uteliaisuutta, sosiaalista aktivismia ja ääntä äänistä — Pirkko Moisalan haastattelu. Musiikki, 50(1-2), 190–201. Hämtad från https://musiikki.journal.fi/article/view/95492