Nuotinkirjoituksen merkitykset yhdenvertaisuuden näkökulmasta – kuvionuotit suomalaisessa musiikkikasvatusjärjestelmässä
Abstract
Tässä välineellisessä tapaustutkimuksessa tarkastelen kuvionuotit-nuotinkirjoitusta ja sen käyttöön liittyviä vaikutuksia ja merkityksiä pedagogisesta ja koulutuspoliittisesta näkökulmasta. Kuvionuotit on Musiikkikeskus Resonaarin johtajan, musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalon 1990-luvulla kehittämä rekisteröity, väreihin ja muotoihin perustuva yksinkertaistettu nuotinkirjoitustapa, joka on mahdollistanut pääsyn tavoitteelliseen musiikkikasvatukseen useille oppilaille, joille musiikinopiskelu perinteisen nuotinkirjoituksen avulla on vaikeaa tai mahdotonta. Ensisijaisesti tämä on tarkoittanut opiskelua helsinkiläisessä Resonaarin musiikkikoulussa, joka tarjoaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista musiikkikasvatusta (OPH 2017) yli 300 oppilaalle. Resonaarin lisäksi kuvionuotteja hyödynnetään esimerkiksi varhaisiän musiikkikasvatuksessa, peruskoulun musiikinopetuksessa ja musiikkiterapiassa sekä Suomessa että ulkomailla. Useita Resonaarissa kehitettyjä käytänteitä on tutkittu muun muassa osana ArtsEqual-hanketta (Kivijärvi ja Poutiainen painossa; Laes 2017), mutta kuvionuotteja koskeva aiempi tutkimus rajoittuu yhteen väitöskirjaan, joka on toteutettu pianonsoiton alkuopetuksen kontekstissa (Vikman 2001). Aiemman tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että pelkistettyjen tai muutoin uudenlaisten nuotinkirjoitusjärjestelmien kehittämisessä keskeinen motivoija on useissa tapauksissa sellaisten oppilaiden oppimisen mahdollistaminen, jotka eivät voi tai halua opiskella musiikkia länsimaista nuotinkirjoitusta käyttäen (ks. esim. Kuo ja Chuang 2013).
